Seksuaalisuus kuuluu osana ihmisen elämää jo hyvin pienestä alkaen. Silti se on meille tabu, vaiettu asia, jota hävetään eikä siitä puhuta ääneen. Se herättää meissä aikuisissakin huvittuneisuutta, jos se tuodaan ilmi esimerkiksi vitsin muodossa sosiaalisessa mediassa. Kouluilla on iso vastuu seksuaalisuuden kasvattajana. On edelleen perheitä, joissa seksuaalisuudesta vaietaan täysin. Tällöin koulun osuus korostuu. Mielestäni koulun tärkein tehtävä seksuaalisena kasvattajan on ylipäätään se, että sitä opetetaan. Opetussuunnitelmissa on tarkkaan kerrottu aihealueita, joita tulee opettaa. Olisi hienoa, jos koulun kautta voisi lapsille/nuorille kasvattaa, että seksuaalisuus kuuluu kaikille.

Seksuaalisuuteen liittyy hyvin monia osa-alueita, jotka muodostavat kokonaisuuden. Seksuaalikasvatus on tarpeellista ja maailma muuttuu globalisaation ja eri kulttuureista ja uskonnoista tulevien uusien väestöryhmien muuton myötä. Ei pidä unohtaa median, internetin ja matkapuhelinteknologian nopeaa leviämistä. Tämä muuttaa nuorten seksuaalista käyttäytymistä. Opetuksella on suuri merkitys valistuksen tuojana ottaen huomioon jokaisen yksilönä.

Seksuaalikasvattajan tulisi opettaa seksuaalisuutta kokonaisvaltaisesti. Puolueetonta, tieteellisesti paikkansapitävää seksuaalisuuden kaikista näkökohdista lähestyvää opetusta arvostetaan. Hyvä seksuaalikasvattaja luo turvallisen ja luottavaisen ilmapiirin luokkaan. Häntä on helppo lähestyä ja hänen tunneillaan uskaltaa kertoa asioita itsestään tuntematta siitä häpeää. Hyvä seksuaalikasvattaja ottaa jokaisen oppilaan huomioon ja antaa heille mahdollisuuden ilmaista itseään. Seksuaalikasvatus perustuu ihmisoikeuksiin ja erilaisuuden hyväksymiseen. Tuntien selkeä tavoite ja suunnitelma sekä ryhmän tunteminen takaa hyvän seksuaalisuutta käsittelevän oppitunnin. Opettajalla tulisi olla tunnin pitämiseen riittävästi aikaa ja se onkin usein haaste. Oppilailla tulisi aina olla myös mahdollisuus keskeyttää ja kysyä. Keskustelu oppilaiden kanssa johtaa yleensä parhaaseen mahdolliseen tavoitteeseen oppimisen kannalta.

Hyvän seksuaalikasvattajan on pysyttävä ajan hengessä mukana ja se vaatii jatkuvaa kouluttautumista. Tämä ammatti vaatii myös kiinnostusta ja halua opetettavaan aiheeseen. Ilman intohimoa ja paloa aiheeseen opetuksesta tuskin tulee sellaista, että se koskettaisi oppilasta ja saisi hänet ajattelemaan tai toiminaan toisin. Seksuaalisuus on herkkä aihe ja yksi ihmisen tärkeimmistä tarpeista. Siksi se on meille arka ja tärkeä asia ja siksi kanssa tulee toimia hienotunteisesti ja arvokkaasti.

 

Lähteet: Marjo Kuortin luento: Nuorten seksuaalikulttuurista

Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa, WHO

Kannas & Tyrväinen, Virikkeitä terveystiedon opetukseen

 

Terveystieto oppiaineena nuorten mielestä mielletään usein myönteiseksi ja helpoksi aineeksi. Asioita, joita terveystiedossa opetetaan pidetään jossain mielessä selvyytenä. Nuoret pitävät usein keskusteluista ja siitä, että he saavat tuoda oman näkökannan asioihin. Harvassa oppiaineessa tähän on mahdollisuus, mutta terveystieto on poikkeus. Terveystiedolla oppiaineena on tavoitteet, minkä mukaan edetään, mutta oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa omilla mielipiteillään asioihin, joita käydään läpi. Tämä on siis oppiaine, joka on ns. ajanhermolla ja vaatii opettajalta myös valppautta ja kiinnostusta terveyttä koskeviin asioihin. Täytyy olla myös valmis muuttaman omia näkemyksiään muuttuvassa maailmassa sekä perustelut asioille ja vankka perustieto, jolla tuetaan oppilaiden oppimista.

Terveystiedolla on oppiaineena hyvin laaja tavoite. Terveystieto on tietojen, taitojen ja asenteiden muokkaamista. Se on myös elämään opettamista. Itse näkisin sen, että se luo terveellisen elämän pohjan niin psyykkisellä, fyysisellä kuin sosiaalisella alueella ja tällä asialla on laaja yhteiskunnallinen merkitys. Olen miettinyt, miten meidän yhteiskunnassa ihmiset voisivat, jos terveystietoa ei opettaisi laisinkaan. Ero voisi olla huima. Olemme siis onnekkaita tässä suhteessa.

Ihmisen sisäiset arvot, maailmankuva, asenteet ja empatiakyky kehittyvät vain ja ainoastaan vuorovaikutuksessa. Psykososiaalisella kehityksellä tarkoitetaan sosiaalisuuden, tunne-elämän ja persoonallisuuden kehittymistä. Sen kehityksen lähtökohtana voidaan pitää lapsen psykologista syntymää eli minäkuvan rakentumista. Työelämä on muuttunut entistä kovemmaksi ja kuluttavammaksi. Työntekijöille asetetut vaatimukset ovat koventuneet. Moniarvoistuneen yhteiskuntamme aikuisilta edellytetään monilla elämänalueilla asioiden tuntemista ja siihen pohjautuvaa joustavuutta, vastuullisuutta ja yhteistoiminnallisuutta. Sosioemotionaalisten taitojen sisällyttäminen terveystieto-oppiaineeseen osoittaa koulujärjestelmämme halun vastata arjen haasteisiin ja ristiriitoihin.

Sosiaalisista vuorovaikutustaidoista nostetaan esiin terveystiedon opetuksessa yhteistyön, neuvottelemisen ja avun etsimisen taidot. Sosiaaliset taidot ovat tärkeitä, sillä nykymaailmassa tarvitaan ryhmä- ja projektityöskentelytaitoja. Monikulttuurisuus tuo omat haasteet erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa toimimiseen ja heidän ymmärtämiseen. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä myös kouluoppimisen kannalta. Tunteet ja sosiaaliset tilanteet vaikuttavat muistiin, keskittymiskykyyn, havaintojen tarkkuuteen ja tätä kautta oppimiseen. Yhteistoiminnallinen oppiminen sopii hyvin terveystiedon opetuksen työtavaksi, koska se edistää opettavien asioiden käsittelyä ja pitkäkestoista muistamista.

Päivittäin tulisi käyttää runsaasti aikaa tunteista ja kokemuksista keskustelemiseen. Se ei ole ajan riistämistä oppimiselta vaan luo edellytykset työskentelylle. Nuoret viettävät paljon aikaa koulussa, joten yhteen hiileen puhaltaminen koululla luo hyvät mahdollisuudet vaikuttaa systemaattisesti oppilaan myönteiseen sosioemotionaaliseen kehitykseen. Se, että ketään nuorta ei jätetä yksin on tärkeä este syrjäytymiselle. Vaatii opettajalta viisautta tunnistaa syrjäytymisen uhka. Opettajan tulisi myös tiedostaa ja ajatella asiaa laajasti, että hän voi myös tukea nuorta syrjäytymisen uhatessa. Se vaatii paljon työtä, mutta on varmasti sen arvoista. Nuoren kasvatus- ja käytöstavat ovat vanhemmilta opittuja. Usein ongelman ratkaisemiseksi vaaditaan laajaa ammattikuntaa avuksi.

Terveystieto oppiaineena nuoren psykososiaalisena kehittäjänä tuo paljon haasteita, mutta samalla myös mielenkiintoa tässä muuttuvassa maailmassa. Terveystiedon tehtävänä on rohkaista nuoria turvautumaan muilta ihmisiltä saatavaan sosiaaliseen tukeen vaikeuksien hetkellä, mutta myös huomioimalla muut ihmiset, kun he ovat tukea tarvitsevat. Nuoret turvautuvat toisilta ihmisiltä saatuun sosiaaliseen tukeen helpommin ja rohkeammin, kun he ovat saaneet tietoa tunnetaidoistaan ja päässeet niitä harjoittamaan. Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen yksilö, joka tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen elääkseen onnellisena.

LÄHTEET: Peltonen H & Kannas L (toim.) Terveystieto tutuksi – ensiapua terveystiedon opetukseen. Opetushallituksen julkaisuja 2005

Terveystieto on oppiaine, jonka tarkoitus on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Tämä monipuolinen osaaminen ilmenee tiedollisina, sosiaalisina, tunteiden käsittelyä ohjaavina, toiminnallisina, eettisinä sekä tiedonhankintavalmiuksina. Terveysosaamiseen kuuluu monia eri valmiuksia. Yksi tärkeimmistä on ottaa vastuuta oman ja toisten terveyden edistämisestä. Terveystiedon opetuksessa terveyttä ja sairautta sekä terveyden edistämistä ja sairauksien ehkäisyä ja hoitoa tarkastellaan laaja-alaisesti yksilön, perheen, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Keskeistä terveystiedon opetuksessa on erityisesti itsehoitovalmiuksien kehittäminen.

Tarkastelin lukion terveystiedon 2003 ja 2015 opetussuunnitelmien tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä. Molemmissa on yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja. 2015 terveystiedon opetussuunnitemassa pidin siitä, että tavoitteet ovat lähempänä yksilöä kuin aikaisemmin. Tämän tavoitteen pohjalta opiskelijat joutuvat miettimään ja pohtimaan terveyden toteutumista omassa elämässään. Uskon, että tämä on pohja terveelle ajattelulle, joka vaikuttaa jatkossa myös yhteiskunnallisella tasolla, kun havahdutaan ensin oman terveyden hoitamiseen ja hyvinvointiin.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että 2015 opetussuunnitelmassa mielenterveyden suojaaminen oli nostettu uudeksi tavoitteeksi. Varhaisen tuen malli on oivallinen interventio mielenterveysongelmien havaitsemisessa ja puheeksi ottamisessa. Se on otettu käyttöön mm. harrastustoiminnassa. Se, että välitetään toisesta ja ylipäätään havaitaan toisen murheet ja puututaan niihin, tulisi olla meille arkipäivää. Toivon, että mallia käytäisiin yleisellä tasolla läpi terveystiedon tunneilla.  Mielenterveysongelmat ovat yksi suurimpia haasteita nyky-yhteiskunnassamme ja myös suurin sairausryhmä diagnostisissa sairauspoissaolotilastoissa. On hyvä asia, että tämä tavoite on yksi terveystiedon keskeisiä sisältöjä.

Perusopetuksen opetussuunnitelma terveystiedon osalta muuttui hurjasti vuonna 2014 verrattuna 2003 opetussuunnitelmaan. Sisältö ja tavoitteet ovat jokseenkin samankaltaisia, mutta toteutustavoissa on eroja.  Pidin mielenkiintoisena erilaisten työskentelytapojen käyttöönottoa.   Tutkiva oppiminen, arjen terveysilmiöiden käsitteleminen ja ajankohtaisuuden huomioiminen luovat perustan oppimiselle ja osaamiselle soveltamalla kriittistä ajattelua ja oppimisen taitoja.

Ilmiölähtöisyyden avulla oppilaita rohkaistaan omien tietojen ja kokemusten esiintuomiseen, kysymysten esittämiseen ja vastausten etsimiseen, tietojen jäsentämiseen, johtopäätösten tekemiseen ja niiden perustelemiseen. Oppilaita ohjataan eri tekijöiden merkityksellisyyden arviointiin sekä laajempien asiakokonaisuuksien hahmottamiseen. Aktiivinen toiminta, tavoitteellisuus ja pohtiva työskentely kehittävät sekä eettisiä valmiuksia että tunne-, vuorovaikutus-, ajattelu- ja yhteistyötaitoja. Tämä menetelmä on varmasti onnistuessaan hyvin mielekästä ja lasta kehittävää. Hän pystyy oppimallaan teorialla parhaimmillaan muuttamaan omaa toimintaa. Opetuksen muuttaminen vaatii opettajalta opetusmetodien muuttamista, mielikuvista sekä luovuutta, jota tavoitteisiin päästään.

Mielestäni terveystiedon opetus on tavoitteellista ja tutkimukseen pohjautuvaa. Uudella opetussuunnitelmalla uskon olevan jatkossa hyviä tuloksia. Se toivottavasti tuo yhteiskuntaamme terveempiä ja onnellisempia ihmisiä jatkossa!

 

 

 

Lähteet:

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003. Opetushallitus.

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015. Opetushallitus.

Peltonen H. & Kannas L. (toim.) 2005. Terveystieto tutuksi – ensiapua terveystiedon opetukseen. Opetushallituksen julkaisuja.

Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet 2004. Opetushallitus.

Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet 2014. Opetushallitus.